Pöllö pullo

Kyllä, näin se varmasti on, että meidän makuuhuoneessa asustaa kaksi pöllöä. Heidän kunniaksi ja iloksi askartelin makuuhuoneeseen syksyn pimeneviin iltoihin pullovalon.

Pullovalot ja kauniit pullot ihastuttavat pimenevinä iltoina. Pullojen somistamiseen löytyy varmasti oma kuva tai idea, mutta mikäli koet pöllöilyn sopivan teillekin, niin alle koottu ohjeet tekemiseen.

Lue koko tarina “Pöllö pullo”

Syksyinen kranssi

Syksyn värit tuovat kotiin taas jotain uutta ja paljon iloa. Itse yritän vielä kynsin ja hampain pitää kiinni kesästä ja sen ihanuudesta, mutta silti huomaan kotiin kantautuvan jo jotain syksyistä. Tällä viikolla olen monena päivänä havahtunut keltaisten lehtien leijailuun. Kesä on kääntymässä syksyyn ja on aika tuoda uusi vuoden aika myös kotiin. Kodin ovessa oleva väriläiskä olkoon ensimmäinen.

Lue koko tarina “Syksyinen kranssi”

Pajukranssi

Ensimmäiset keltaiset lehdet ovat tipahdelleet jo pihamaalle. Pian onkin edessä aika, jolloin on hyvä kerätä pajuja askarteluja varten. Ennakointi ja suunnittelu antavat käsityksen siitä, kuinka paljon pajuja on hyvä hankkia pajutöitä varten. Mieti mitä kaikkea aiot pajuista askarrella ja nauti lähestyvän syksyn kauneudesta & luonnosta.

Muista myös, että ennakoinnissa on hyvä ottaa vielä varman päälle, joskus nimittäin mopo saattaa lähteä niin sanotusti käsistä…

Lue koko tarina “Pajukranssi”

Kesäkurpitsalasagne

Kesäkurpitsa sopii mainiosti moneen ruokaan ja toimii äärimmäisen hyvin myös lasagnelevyjen korvaajana. Kesäkurpitsalasagne sopii hyvin moneen tilanteeseen ja kokonaisuutta voi helposti muunnella omien mieltymysten mukaiseksi. Kokeile ja ihastu! Kesäkurpitsa rules!

Lue koko tarina “Kesäkurpitsalasagne”

Pannacotta

On aika harvinaista, että vielä tähän aikaan vuodesta on tarjolla kotimaista mansikkaa. Tilanne on tietysti ihan huippu ja siitä pitää ottaa kaikki irti. Sunnuntaisin on usein aikaa syödä hyvin, nauttia hetkistä perheen kesken sekä valmistaa ruokaa myös ajan kanssa. Okei, meillä arkinen härdelli tuntuu pyörivän ihan viikon jokaisena päivänä harrastusten myötä, mutta eikö juuri silloin pienistä iloista tule nauttia.

Tässä on yksi sellainen, todellinen ihanuus ja se on pannacotta kera mansikoiden.

Lue koko tarina “Pannacotta”

Kortti neulojalle

Korttien askartelu on hauskaa puuhaa. Kortteihin voi ideoida mitä vaan ja kun muistaa henkilön kenelle kortti on menossa, syntyy monenlaisia ajatuksia henkilön harrastusten, työn tai vapaa-ajan viettämisen myötä. Mitä enemmän kortti kertoo jotain sen saajasta, sen varmemmin se ilahduttaa saajaa.

Lue koko tarina “Kortti neulojalle”

Puulaatikko

Pihamme perälle oli jäänyt yksinäinen torni, jossa kukaan ei enää leikkinyt. Torni oli vielä jokunen aika sitten suosittu leikkipaikka ja istui loistavasti leikkimökin läheisyyteen. Nyt tornin ovea ei oltu avattu koko alkukesän aikana, joten päätimme laittaa hyvän kiertämään. Tarjosimme tornia eteenpäin, kunhan se vain haettaisiin pois. Siirto osoittautui haasteeksi monen kohdalla ja edessä oli tornin purkaminen. Samoihin aikoihin katselin ja kiertelin kaupoissa etsien kuistille sopivaa puulaatikkoa. Laatikko, jonne voisin piilottaa kaikki kuistille kerääntyvät ”roinat”. Sopivaa ei löytynyt, mutta puutavaraa pihalla kyllä oli…Ainakin tavallaan.

Lue koko tarina “Puulaatikko”

Villiviinikranssi

Taipuisa villiviini 

Tänä vuonna minulle sattui onnenkantamoinen villiviinin suhteen. Oikeastaan se oli kyllä ihan puhdas vahinko, että lopputulos oli jotain muuta kuin tavoite alussa. Olin nimittäin ihaillut aina kiemuraisia villiviinin oksia ja toivonut saavani niistä itselleni ajattoman ovikranssin. Tänä vuonna sellaisen onnistuin hankkimaan, joskin muutaman mutkan kautta…

Lue koko tarina “Villiviinikranssi”

Kanttarelli lihapulla

Mikä onkaan ihanampaa kun metsässä oleskelu! Jokainen on myös ehkä lukenut, kuullut tai oivaltanut itse metsän monista hyvistä vaikutuksista hyvinvoinnin näkökulmasta. Metsän sanotaan rauhoittavan mieltä, vähentävän stressiä sekä edistävän hyvinvointia. Jokainen varmasti uskoo nämä seikat piipahtaessaan metsässä.

Lue koko tarina “Kanttarelli lihapulla”