Tee itse tarjotin

Makoilin rauhassa kotipihan aurinkotuolissa ja luin kirjaa, jossa kuvailtiin tarjottimelle koottuja herkkuja. Jäin pohtimaan, ettei meillä ole riittävän isoa tarjotinta. Kietaisin ylleni kaftaanin, hyppäsin pikaisesti rantasandaaleihin sekä suuntasin kohti puuvajaa ja tartuin sahaan – nyt meillä on riittävän iso tarjotin!

Joo-o, kyllä siinä taas oli miehen ilmeessä nähtävissä huvittunutta hämmennystä, kun raivokkaasti sahasin vaneria kaftaanissa ja rantasandaaleissa. Mutta kun idea syntyy, täytyy ryhtyä tuumasta toimeen. Lopputulos juuri sellainen, kuin ideana syntynyt mielikuva ja onpa todella kiva kuskailla nyt kesäkeittiöön vaikkapa juuri näitä aamupalatarjottavia.

Tee näin:

Sahaa vanerista halutun kokoinen pala tarjottimen pohjaksi, kuvan tarjottimien koko on 45*40 cm. Hio reunat hiekkapaperilla tarvittaessa.

Naputtele vaneriin 1,5 cm välein nauloja kuvan mukaisesti.

Varmista, etteivät naulat tule pohjasta läpi.

Solmi niininauha naulaan kiinni ja aloita punominen.

Voit katsoa punomisen vinkkejä myös vaikkapa kuumailmapallo-ohjeesta.

Etene punomisessa siten, että solmit aina seuraavan niininauhan päättyvään niininauhaan kiinni. Puno niin kauan, kunnes naulat ovat hyvin peittyneet. Lopuksi solmi ja viimeistele niininauha sekä pujota päätös tarjottimen sisäpuolelle.

Laita naulan kantaan pieni tippa kuumaliimaa ja painele sen päälle niininauha. Etene siten, että kaikkien naulojen kannat peittyvät ja saat tarjottimelle kauniin reunan.

Levitä tarjottimen alareunaan kuumaliimaa ja peittele niininauhalla vanerin näkyviin jääneet osat.

Tarjotin on kaunis puunsävyisenäkin…

… Mutta itse päädyin jatkamaan vielä kokonaisuutta.

“Ja hei, löydät ohjeen videon muodossa TikTokista”

pippurinen_blogi

Maalaa vanerinpinta valkoiseksi, jottei puunväri hohda servetistä läpi.

Leikkaa servetistä tarjottimeen sopivat palaset ja tarvittaessa ennen liimausta varmista myös kuvioiden kohdistaminen.

Levitä kuivuneen maalipinnan päälle decoupage-lakkaa pensselillä.

Nosta servetti sen päälle. Siveltele kevyesti kädellä tai kuivalla pensselillä pintaa, jotta servetti asettuu kauniisti.

Aluksi servetti vaikuttaa ryppyiseltä, mutta pinta tasoittuu kuivuessaan.

Ja sitten mä voin aamupalan jälkeen kaivautua aurinkotuoliin ideoimaan seuraavia projekteja 🤪

Ihanaa kesäpäivää ☀️