Tee itse kynttiläkupposet

Syksyllä ja joulun aikaan tulee meillä usein poltettua kynttilöitä. Tietysti, sillä tuovathan ne mukavan tunnelman ja soveltuvat erinomaisesti hyggeilyyn. Poltetuista kynttilöistä jää kuitenkin harmittavan paljon aina palamattomia osia. Kun aloittaa projektin, että säästää nuo palaset, niin voi niistä loihtia monenlaista uutta ja saada hyvän mielen myös jätettä vähentämällä. Tällä kertaa nämä keräämäni jämät yhdessä kirpparilta löydettyjen kuppien kanssa saivat uuden elämän.

Lue koko tarina “Tee itse kynttiläkupposet”

Kynttilän alusta kuluneesta lautasesta

Kaappien siivouksessa löytyi muutama kulunut lautanen ja olin ne laittamassa jo pois, mutta keksinkin askarrella niistä kynttilöille alusen. Tässä ideassa voi helposti huomioida vuoden ajat sekä erilaiset teemat kuten kevään tai talven, miksei joulun tai juhannuksen.

Lue koko tarina “Kynttilän alusta kuluneesta lautasesta”

Helmisomiste kynttilöiden seuraksi

Kynttilöiden loiste pimeinä syysiltoina on kyllä ihan parasta. Niitä meillä kuluu siis paljon, toki myös turvallisia led-kynttilöitä on käytössä. Kun kynttilät saavat seurakseen, suloisia helmiä on yhdistelmä melkeinpä täydellinen.

Itse tehtyihin kynttiläsomisteisiin, voi valita kotiin sekä vuodenaikaan soveltuvat värit. Nämä sopivat erinomaisen hyvin myös lahjaksi. Jouluna punaista, keväällä värien leikkiä ja noh, valitsin syksyllä harmaan vaihtoehdon.

Lue koko tarina “Helmisomiste kynttilöiden seuraksi”

Kahvisaippua

Saippuan valmistaminen on paljon helpompaa, kuin voisi kuvitella. Saippuan valmistamiseen sopii monenlaiset ainekset, mutta takuuvarmasti onnistut kahvilla sekä lisähöysteenä vaniljaa tai kanelia. Mikä onkaan parempi joululahja kuin kahvi-kanelisaippua.

Itse tehty saippua on kiva antaa vaikkapa ystävälle lahjaksi. Kahvisaippualla irtoaa käsistä hyvin kaikki hajut kuten kalan haju. Kahvisaippuaa voi käsien pesun lisäksi käyttää myös ihon kevyeen kuorintaan – silloin ripaus vaniljaa tuo siihen uuttaa hohtoa.

Lue koko tarina “Kahvisaippua”

Tonttumaja tornissa

Moneen kotiin on taas kaivettu esiin oma sisäänkäynti tontuille, tietysti, sillä joulunaika ja odotus alkaa olla käsillä. On siis selvää, että tontuille riittää tekemistä ja puuhaa sekä pitkiä matkoja kuljettavaksi. Kun oikein tarkkaan kuuntelee, niin pihamaalla saattaa kuulua tonttulakkien kilinää, ainakin silloin kun tontut kiipeävät kotipihan tonttujen omaan majaan. Meidän kotiin ei siis tänä vuonna tullutkaan tonttuovea, vaan tonttumaja pihalle missä tontut voivat hengähtää ja rauhoittua pitkän matkan aikana.

Tuossa tonttumajassa illan tullen syttyy valot, joten kyllä siellä varmasti tontut suunnittelevat jo seuraavan päivän ohjelmaa. Siinä on ollut pienillä vierailla ihmeteltävää.

Lue koko tarina “Tonttumaja tornissa”

Jouluiset kranssit

Vie joululahjaksi, ripusta kotiin tai ilahduta vaikkapa naapuria. Kauniit ovikoristeet toivottavat tervetulleeksi vieraat sekä kotiväen ❤️ Havujen tuoksu tietysti kuuluu jouluun!

Millaisen kranssin sinä voisit askarrella?

Lue koko tarina “Jouluiset kranssit”

Jouluinen pöytäasetelma

Oih, miten satumaisen kauniilta metsä näyttikään saatuaan hennon valkoisen lumipeitteen. Jokaisessa vuodenajassa on kyllä oma juttunsa, mutta ensimmäiset upeasti hohtavat valkoiset lumihiutaleet ovat kuin taikaa. Miten sen voisikaan taltioida tai miten sen luonnon kauneuden voisikaan tuoda johonkin askarteluun?

Lue koko tarina “Jouluinen pöytäasetelma”

Tonttukranssi

Oho – nyt sain vihdoin tuonne kesällä luotuun TikTok-kanavaan videon ja samalla otettiin haltuun Instagramin Reels – ominaisuus eli myös näistä molemmista alustoista löytyy videomateriaalin muodossa tämän tonttukranssin tekovaiheet. Ehkä siis jatkossakin luvassa videomateriaalia askarteluvinkeistä.

Ja kun päästiin jouluisissa puuhissa jouluruusuasetelman sekä karpalo-kinuskijuustokakun merkeissä viime postauksissa vauhtiin, niin antaa tämän tunnelman jatkua myös tänään. Luvassa siis tonttupuuhia!

Lue koko tarina “Tonttukranssi”

Tuikkivat kerrostalot

Huh, miten pimeitä marraskuun illat ovatkaan olleet. Tai ehkä se vaan korostuu muutamien erittäin kauniiden syyspäivien jälkeen. Joillekin tämä syksyn aika kynttilöineen kera takkatulen, on se vuoden odotetuin. Tunnusta, että itse en kuulu siihen porukkaan ja “puhkean kukkaan” aina vasta keväällä. Siitäkin huolimatta nautin kyllä toki kynttilöistä, kausivaloista sekä erityisesti joulun odotuksesta. Tämä tietysti tarkoittaa, että blogissa aletaan ottaa askeleita kohti jouluisempia puuhia. Se tarkoittaa myös sitä, että tulossa ovat myös vanhat askartelujutut siirrettyinä tälle uudelle blogialustalle.

Viime päivinä olemme koiran kanssa tehneet lenkkejä usein pimeään aikaan ja kerrostalojen ikkunoissa tuikkivissa valoissa on kyllä oma viehätyksensä. Päädyin askartelemaan meillekin tuikkivan kerrostalo kokonaisuuden Vallilan tapettia hyödyntäen. Nämä olivat aikamoinen hitti jossain vaiheessa, mutta vasta nyt tartuin tähän projektiin itse.

Lue koko tarina “Tuikkivat kerrostalot”

Piikkilankapallo

Iltojen pimetessä on kiva ideoida valoja kuistille, puutarhaan, kesäkeittiöön tai vaikkapa parvekkeelle. Tällä kertaa tartuin aika pitkään säilössä olleeseen piikkilankaan, jonka olin metsästä löytyneenä aarteena kotiin joskus tuonut ja päädyin askartelemaan siitä pallot, jonne sai pujoteltua valosarjan. Itse tykkään – mitäs mieltä sinä olet?

Lue koko tarina “Piikkilankapallo”