Kynttilän alusta kuluneesta lautasesta

Kaappien siivouksessa löytyi muutama kulunut lautanen ja olin ne laittamassa jo pois, mutta keksinkin askarrella niistä kynttilöille alusen. Tässä ideassa voi helposti huomioida vuoden ajat sekä erilaiset teemat kuten kevään tai talven, miksei joulun tai juhannuksen.

Tee näin:

Ota esille lautaset, decoupage – lakka, sivellin sekä servetit.

Asettele ja sommittele servetti lautasen pintaan. Varmista, että servetti yltää myös lautasen takapuolelle asti – saat siistin ja yhtenäisen lopputuloksen.

Irrota servetistä varovasti toinen pinta / puoli. Ohut pinta on helpompi kiinnittää tasaisesti lautasen pintaan.

Sivele pintaan decoupage-lakkaa. Vedä siveltimellä lautasen keskiosasta reunoille päin.

Kun pinta on hieman kuivunut, käännä lautanen ympäri.

Leikkaa pieni halkio ja asettele servetti takapuolelle. Kiinnitä pinta decoupage-lakalla.

Samaa ideaa voi käyttää myös tarjottimiin, tai vaikkapa lasipurkkeihin. Saat näyttäviä omaan kotiin tai lahjaksi soveltuvia tuotoksia.

Kun kokonaisuus on valmis, anna kuivua ja nosta esille. Tarjottimelle voi laittaa esille vaikkapa joulun alla tarjottavia tai lisukkeita vaikkapa glögin kanssa.

Koristele lautanen kynttilöiden lisäksi vaikkapa helmillä tai jouluna lumispray – kävyillä.