Piikkilankapallo

Iltojen pimetessä on kiva ideoida valoja kuistille, puutarhaan, kesäkeittiöön tai vaikkapa parvekkeelle. Tällä kertaa tartuin aika pitkään säilössä olleeseen piikkilankaan, jonka olin metsästä löytyneenä aarteena kotiin joskus tuonut ja päädyin askartelemaan siitä pallot, jonne sai pujoteltua valosarjan. Itse tykkään – mitäs mieltä sinä olet?

Tee näin:

Ota esille piikkilanka, sivuleikkuri, ohutta ruskeaa rautalankaa sekä valosarja.

Ruostunut rautalankakerä löytyi metsästä – silmät kannattaa siis aina pitää aarteiden varalta auki!

Leikkaa sivuleikkureilla n. 40- 50 cm pitkä piikkilangan pätkä. Taita piikkilanka ympyrän muotoon ja kiinnitä se rautalangan avulla tiukasti yhteen.

Tee toinen samanlainen ympyrä piikkilangasta ja kiinnitä nämä kuvan mukaisesti toisiinsa.

Voit tehdä halutessasi vielä kaksi piikkilankaympyrää lisää, jolloin varmistat ympyrän muodon säilymisen paremmin tai aloittaa piikkilangan kieputtamisen pohjarakenteen ympärille.

Tukevoita palloa solmimalla kierroksia / piikkilankaa yhteen rautalangalla. Näin saat kokonaisuudesta kestävän, eikä se lähde purkaantumaan missään vaiheessa.

Piilota kaikki päätökset pallon sisälle, jolloin saat ne hyvin piiloon.

Kieritä niin kauan, kunnes olet tyytyväinen pallon kokoon ja muotoon.

Pujottele lopuksi valosarja palloon ja asettele se sopivaan paikkaan esille.

Pallot hämärtyvässä syysillassa

Tunnelmallista marraskuuta!

2 vastausta artikkeliin “Piikkilankapallo”

  1. Makeet valopallot. Ei vaan taida olla kaikkien saatavilla noin hienosti ruostunutta piikkilankaa.

Kommentit on suljettu.