Karpalo-kinuskijuustokakku

Pikkuhiljaa alkaa hiipimään kotiin ja mieliin joulun tunnelmaa ❤️ Koti alkaa punastella hennosti ja tunnelmalliset valot syttyvät kodin eri huoneisiin tuomaan valoa pimeisiin marraskuun iltoihin. Tänä vuonna syksy tuli jotenkin “varkain” ja samalla tavalla tuntuu tulevan myös joulu. Aluksi jo ajattelin, että missä ihmeessä se joulun odotuksen tunnelma oikein viipyy – nyt se löytyi!

Miten ihana aikaa tämä onkaan vuodesta, kun voi tuntea kutkuttavan jännityksen ja joulun odotuksen. Se tunne, joka on ollut lapsena, olisi niin mahtia säilyttää ja tuntea joka vuosi uudestaan. Tämän tunteen toki löytää katsellessa lapsien ja kotiväen nuorison tunnelmia sekä kuunnellessa heidän ajatuksia. Yksi keskusteluissa esille nouseva asia on tietysti yhteiset hetket, jota odotetaan jo kovasti. Samalla pohditaan jouluisten ruokien ja herkkujen suunnittelua – mitä syödään yhdessä sukulaisten kanssa tai mitä tarjotaan vieraille. Noh, se onkin tärkeä juttu!

Viime viikolla leivottiin kinuskinen-puolukkakääretorttu ja ihana ystäväni tuumasi heti, että sitä tarjotaan heidän joulupöydässä. Epäilen, sillä luulen tämän päivän ohjeen ja blogipostauksen kiilaavaan tuon herkullisen kääretortun ohi. Tämä juhlavampi kakku nimittäin sisältää samoja makuja eli kinuskia ja karpaloa – toki voi myös käyttää puolukkaa karpalon sijasta. Loppuvuoden marjasadosta karpalo sopii erinomaisesti joulupöytään ja tuo mukanaan mukavia muistoja karpalosuolta mökkisaaresta.

Mökkisaaren karpalosatoa syksyltä 2020

Karpalo-kinuskijuustokakku

Pohja:

  • 250g dominokeksejä
  • 100g voita

Täyte:

  • 500g mascarpone – tuorejuustoa
  • 4dl vispikermaa
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 tl sitruunamehua
  • 6 kpl liivatelehtiä
  • 2 dl valmista kinuskikastiketta
  • 3 dl karpaloita tai puolukoita
  • 2 rkl tomusokeria

Valmistusohje:

Pingota Ø 23 cm:n irtopohjavuoan pohjalle ja reunojen väliin leivinpaperi.

Halkaise dominokeksit ja ota täyte pois sisältä. Murskaa keksit pieneksi muruksi. Lisää keksimurujen joukkoon sulatettu voi.

Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle ja nosta se jääkaappiin kovettumaan täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

Vaahdota vispikerma. Lisää joukkoon mascarpone, sokeri, vaniljasokeri.

Kuumenna puristettu sitruunamehu kattilassa ja sulata joukkoon liivatelehdet. Kaada hieman jäähtynyt seos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Sekoita nostellen.

Pyöräytä jäiset karpalot / puolukat tomusokerissa ja kaada ne täytteen sekaan.

Asettele reunoille kalvot, jotta saat siistin lopputuloksen. Kaada täyte irtopohjavuokaan.

Tee lusikalla pienet raot, jonne valutat kinuskikastiketta. Kääntele muutamia kertoja, jotta saat kakkuun marmorikuvioita. Voit jättää kinuskikastikkeen myös sellaisena “piiloon” kakun sisälle, jolloin se valuu kakkuleikatessa palojen täytteenä.

Anna kakun hyytyä kelmulla peitettynä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli.

Nosta kakku tarjoiluastiaan ja irrota sen jälkeen reunakalvot. Koristele ja tarjoile kylmänä.

Jouluisia hetkiä toivotellen Pippurinen tonttu 🤶