Lakka tuorejuustokakku

Löytyykö kohtalotovereita, jolla kevätsiivous lähtee pikkuisen lapasista? Täällä ainakin yksi sellainen 🙋🏻‍♀️ Vuorossa oli projekti pakkanen. Ensin marjoja säästelee, että riittää koko talven ja sitten tulee kiire käyttää ne kaikki ennen kesää. Ihanaa, kun pian on taas aika tuoreiden marjojen.

Ja mitä ihania hetkiä luonto tarjoaakaan – tule jo kesä!

Tuo pohjoisemman Suomen ihanuus lakka, hilla eli suomuurain kruunaa varmuudella kahvipöydän ja soveltuu hyvin myös tuorejuustokakkuun. Satuin myös huomaamaan kaupassa uutukaisen Fazerina-myslin ja lakkatuorejuuston ja totta kai niitä piti päästä kokeilemaan yhdessä. Arvoisa maistajaraati äänesti tämän lakkatuorejuustokakun jatkoon, joten ohje laitetaan tietysti jakoon.

Lakkatuorejuustokakku

Raaka-aineet:

Kakkupohja:

  • 3dl Fazerina-mysliä
  • 80 g voita

Kakun täyte:

  • 4 liivatetta
  • 2 dl vispikermaa
  • 2 rs (á 200g) lakkatuorejuustoa
  • 1 rkl vanilja pastea
  • 2 valkuaista
  • 1 dl sokeria
  • 2 rkl maitoa

Valmistusohje:

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Asettele reunoille kalvot.

Rouhi Fazerina mysliä hieman pienemmäksi. Sekoita myslin joukkoon sulatettu hieman jäähtynyt voi ja taputtele seos irtopohjavuoan pohjalle tasaisesti. Nosta pohja jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen.

Vaahdota vispikerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto sekä vanilja paste.

Vaahdota toisessa kulhossa kananmunan valkuaiset ja lisää sokeri vaahtoon pikkuhiljaa vaahdotuksen aikana.

Kuumenna maito kuumaksi mikrossa ja lisää liivatteet maidon joukkoon. Sekoita hiljalleen, kunnes seos on tasaista. Kaada seos vispikerma-tuorejuustovaahtoon ohuena nauhana.

Lisää lopuksi valkuaisvaahto ja sekoita se varovasti nostellen.

Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Peitä kakku kelmulla, anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4h tai yön yli.

Asettele kakun pinnalle pakastettuja tai tuoreita lakkoja. Sivele pintaan hyydekesokeria pakkauksen ohjeen mukaan. Koristele kakku esimerkiksi valkosuklaalla tai Fazerina-myslillä.

Kyllä näillä eväillä jaksaa taas siivota!