Kukkaloistoa rinteeseen

Pakkasimme tänään mökkisaaresta aamusella kimpsut ja kampsut sekä loikkasimme autoon. Matka kotiin on todella pitkä ja autossa istuessa ehdin monen monta tuntia pohtia, miten tämän alkukesän aikana uudistettu rinne kukkineen on mökkeilymme aikana alkanut kasvamaan kotipihalla. Varmaa on kuitenkin, että tämä rinne on uudistaminen jälkeen yksi kodin lempipaikkojani – etenkin kotipihan puron solina on ihan huippua!

Kotipihamme on muuttunut aika reippaasti vuosien varrella ja jo lasten kasvaminen nuorison mittaan on vaikuttanut asiaan. Ja voih, kuinka paljon harmittaa, ettei tullut ennen kaikkia näitä muutoksia otettua kuvaa. Ensimmäisenä kesänä tehtiin jo paljon isojakin muutoksia ja projektit ovat vuosien varrella jatkuneet. Kotipihamme leikkimökki muuttui myös lasten kasvettua kesähuoneeksi ja sitten se katosi kokonaan. Mystistä, sillä sitä ennen oli leikkimökin takaa kadonnut jo leikkitorni. Tilalle on saapunut pieni puutarha kera kasvihuoneen ja tänä vuonna alkukesän aikana myös rinne sai ylleen kukkaloistoa.

Aluksi rinteen kukkapenkki oli pieni ja tila oli varattu lasten leikeille ja touhuille – miten mukavia hetkiä nouseekaan mieleen. Mutta pikkuhiljaa leikkijöiden kasvettua kokonaisuus alkoi muuttua, kuten jo alla olevasta kuvasta huomaa. Tuo lasten suosima torni oli jo kadonnut ja muuttunut ainakin puulaatikoksi.

Sitten se kukkapenkki rinteessä ympäristöineen kasvoi hieman ja myös leikkimökki oli vaihtunut hyötytarhaan. Ne saivat seurakseen sohvan kuormalavoista ja tulipaikan sekä tietysti pienen katoksen. Tänä vuonna katosta ei ole laitettu paikoilleen, vaan odotetaan kuumeisesti kelloköynnöksen kasvua lavasohvan ylle – innolla odotan siis tämänkin näkemistä ja kotiin pääsyä.

Kun alla olevan vaiheen mukainen kuva ja projekti oli viime vuonna valmis sekä syksy saapui, huomasin pohtivani jo seuraavaa laajennusta.

Näkymä rinteeseen keväällä 2021.

Keväällä huomasin jo tarttuneeni lapioon.

Aika nopeasti kävi ilmi, että tämä olikin meidän molempien projekti ja mieheni tarttui myös lapioon. Kuten yleensä, tämäkin idea hieman kasvoi ja laajeni projektin edetessä.

Samalla kaivettiin puuliiterin ja autotallin takapuolta aika reippaasti ja saatiin samalla nostettua kukkarinnettä paljon korkeammalle kuin oli ajatus.

Visio omissa ajatuksissa oli aika selkeä, mutta kokonaisuus muuttui siirtomaan määrän yllättäessä. Kaikki autotallin takaa kaivettu maa siirrettiin rinteeseen, jolloin saatiin aikaiseksi selkeä korotus. Pohjalle laitettiin juurikangasta helpottamaan rinteen hoitamista ja kukille puhdasta uutta multaa. Alppiruusuille laitettiin havu -ja rodomultaa. Kukkien ja kasvien sijoitteluun onneksi sain hyviä vinkkejä – keneltä muultakaan kuin omalta äidiltä ❤️

Yhtäkkiä huomasin, että tässä rinteessä on vielä parempi paikka kotipihan purolle. Sitten se vain ilmestyi siihen, vähän kuten edellinenkin puro paljun viereen. Ja sen muistan erityisen hyvin, sillä puhelu miehelleni meni jotenkin näin:

“Missä se uppopumppu on, jolla voi paljun veden laskea pihan istutuksiin? Nyt kun on näin kuivaa ja kuumaa.”

“Autotallissa”

“Ei, mutta hei…Nyt mä keksin, sen uppopumpun avulla saan sen puron tehtyä pihalle rinteeseen.”

Puhelimen toisessa päässä tuli hiljaista. Sitten syvä huokaus.

“Ei se toimi.”

“Miksei?” Tivasin kuin lapsi. Olin pitkään haaveillut puron solinasta rinteessä, mutta aina se oli jäänyt muiden projektien vuoksi tekemättä.

“Ei se vaan toimi.”

“Okei…”

Puhelun jälkeen jatkoin nurmikon leikkaamista, mutten kovin pitkään. En, koska hain uppopumpun autotallista, mutta en sen vuoksi, että tyhjentäisin paljun.

Pihan projektien ideoiminen on ihan superhauskaa. Ajatusten ja ideoiden leikittely on innostavaa, mutta itse toteuttaminen vieläkin antoisampaa. Usein teen muutoksia vielä toteuttamisvaiheessa ja korjaan vielä myöhemmin, sillä kaikki ei onnistu ajatusten lailla. Myös uppopumppu on vaihtunut puropumppuun ja vesi solisee rinteessä keväästä syksyyn asti.

Tässäkin projektissa se kaikkein paras vaihe on tulossa myöhemmin, kun kasvit alkavat kasvaa kunnolla leviävät toivotulla tavalla. Kasvien suunnittelussa on pyritty huomioimaan, että kukkaloistoa riittäisi koko kesälle.

Tästä rinteestä on kuitenkin tullut jo tässä vaiheessa oman kotipihan lempipaikkojani ja rinteen juurella on mukava viettää kesäiltoja, tietenkin oman puron solinaa kuunnellen.

Betoniruukun ohjeet löydät blogista käyttämällä hakusanaa #betoni.