Sunnuntai – mikä ihana tekosyy herkutella ❤️
Kakkupohja
- 5 dl vehnäjauhoja
- 3 dl kaakaojauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 2 tl leivinjauhetta
- 1 ½ tl soodaa
- 1 tl suolaa
- 2 dl maitoa
- 1 dl sulatettua voita
- 2 dl vahvaa kahvia
- 2 kananmunaa
Suklaakreemi
- 400g maitosuklaata (tai Marianne suklaata)
- 1dl kaakaojauhetta
- 1 dl kuumaa vettä
- 300g voita
- 2 dl tomusokeria
Täyte
- 2 dl vadelmamarmeladia
Valmistusohje:
Laita uuni lämpenemään 175 °C asteeseen.
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Voitele ja korppujauhota reunat.
Sulata voi ja jätä se jäähtymään.
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa.
Lisää kuivien aineiden joukkoon maito, kahvi sekä jäähtynyt voi. Sekoita lopuksi joukkoon myös kananmunat.
Kaada taikina irtopohjavuokaan ja tasoita pinta.
Paista n. 40 – 50 minuuttia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.
Aloita suklaakreemin valmistaminen sulattamalla suklaa.
Sekoita kuuma vesi sekä kaakaojauhe.
Vaahdota vatkaimen avulla voi ja tomusokeri keskenään. Sekoita sitten kaikki suklaakreemin ainekset keskenään.
Levitä kahteen väliin suklaakreemiä ja päälle ohut kerros vadelmamarmeladia.
Levitä loppu suklaakreemi kakun pinnalle ja valuta sitä kakun reunoille. Tasoita valumat kakun reunoille lastan avulla.
Koristele haluamallasi tavalla.
PS. Tämähän sopii aivan loistavasti viikon päästä myös isänpäivän kakuksi!