Tee itse pajuruukku

Pajuista askartelu on helppoa ja tuoreet pajut taipuvat nopeasti vaikkapa ruukun muotoon. Punaisen talon pihapiiriin tällaiset ruukut soveltuvat mainiosti ❤️

Eteläisessä osassa maata on enää vaikea löytää lehdettömiä ja askarteluun soveltuvia pajun oksia. Viime viikonloppuna itseäni vielä onnisti, ja sain napattua tarvittavan määrän askarteluun sopivia yksivuotisia pajun oksia. Pajujen keräämisessä on hyvä muistaa, että niiden kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Villiä kuoripajua voi kuitenkin kerätä esimerkiksi sähkölinjojen alta tai ojanpientareilta, missä ne raivataan säännöllisesti puhtaiksi.

Paju askarteluun soveltuu tuore yksivuotinen paju, joka on helposti taipuisaa eikä katkea. Mikäli käyttää aiemmin kerättyä pajua, on se syytä liottaa hyvin ennen askartelua. Valitse askarteluun suoria pajuja, missä ei ole oksien haarautumia.

Tällä kertaa itselläni oli pari vanhempaa pajuruukkua, jotka olivat tulleet tiensä päähän. Näistä purkamalla kuivat ja halkeilleet pajut pois, sain valmiin rungon askarteluun. Joskus olen käyttänyt myös lampunvarjostimen vanhaa kehikkoa apuna eli eiku ideoimaan.

Tee näin:

Ota esille pajut, valmis runko sekä oksasakset.

Aloita pajun kieputtelu pohjasta. Kierrä paju rungon tukien välistä siten, että paju sujahtaa joka toisen edestä ja joka toisen takaa. Aloita kieputus pajun ohuemmasta päästä.

Kun paju on kierretty loppuun, jatka seuraavalla pajulla siten, että tyvi ja jatkuu uudella tyviosalla.

Etene siten, että kierrokset kulkevat ristikkäin ja alkaa muodostua kuvio ruukun pintaan. Varmista, että punos on tiivis ja napakka. Kuivuessaan paju kutistuu ja liian löysä rakenne mahdollistaa nopean hajoamisen. Välillä on hyvä painaa punottua pajua hieman kasaan ja tiiviimmäksi.

Osa pajun oksista jää “törröttämään”, joten viimeistele ne lopuksi leikkaamalla ne oksasaksilla pois.

Laita ruukun sisäpuolelle kukkaruukku sekä istuta kesän kukkasia. Tällä kertaa itse valitsin laventeleita perhosia houkuttelemaan pihapiiriin.

Kesäkeittiöstä tämä ihanuus matkaa kasvihuoneen sekä lavakaulusten läheisyyteen, kun siellä käynnissä oleva projekti valmistuu.

Ja hei, vielä ehdit tällaisen loihtia huomiseksi äidille lahjaksi!