Kesäinen kranssi

Maanantai on juuri hyvä päivä aloittaa kukkasin, eikö?

Maanantai on juuri sopiva päivä, jolloin voi loihtia jotain kaunista. Jotain, joka tuo iloa koko viikon ja varmasti vielä pidempäänkin. Elokuun kääntyessä loppupuolelle on juuri oikea kerätä talteen kesän parhaita paloja, tuoksuja ja muistoja. Elokuussa kotipihoilta, puistoista ja metsästä löytyy monenlaisia ihmeellisyyksiä, joista voi tehdä, vaikka kranssin kotioveen.

Lue koko tarina “Kesäinen kranssi”

Roikkuva kranssi

Tämän joulun aikana meillä oli kotona esillä enemmän punaista, kuin pitkään aikaan – tai ehkä koskaan. Ennen joulua se tuntui hienolta sukellukselta joulun tunnelmaan ja loi nopeasti mahtavan jouluisen feeliksen. Kulunut joulun aika on tarjonnut jälleen iloisia muistoja, joita voi painaa sydämeen. Samalla on tullut löhöttyä punaisena koristellun kuusen äärellä jouluna saadun kirjan parissa. Polttaen punaisia kynttilöitä, kun punaiset tonttu-ukot ovat hyppineet kodin monessa nurkassa. Ihan vähän alkaa tuntua, että punainen kiintiö täyttyi.

Lue koko tarina “Roikkuva kranssi”

Kranssi puolukanvarvuista

Syksyinen metsä ja talven odotus – miten ihania asioita ne ovatkaan, mutta kuinka pitkäksi nämä syksyt venyvätkään. Toisaalta sienisatoa riittää pitkälle ja metsässä voi ihastella sen vehreyttä aika kauan. Samalla syntyy ideoita askarteluun ja kodin sisustamiseen kauden teemojen mukaisesti.

Puolukanvarpu on hyvä materiaali, joka kuivuu erittäin kauniisti muotonsa ja värinsä säilyttäen. Muista kuitenkin kerätä sitä vain sellaisilta paikoilta, joihin sinulla on lupa.

Lue koko tarina “Kranssi puolukanvarvuista”

Jouluiset kranssit

Vie joululahjaksi, ripusta kotiin tai ilahduta vaikkapa naapuria. Kauniit ovikoristeet toivottavat tervetulleeksi vieraat sekä kotiväen ❤️ Havujen tuoksu tietysti kuuluu jouluun!

Millaisen kranssin sinä voisit askarrella?

Lue koko tarina “Jouluiset kranssit”

Tonttukranssi

Oho – nyt sain vihdoin tuonne kesällä luotuun TikTok-kanavaan videon ja samalla otettiin haltuun Instagramin Reels – ominaisuus eli myös näistä molemmista alustoista löytyy videomateriaalin muodossa tämän tonttukranssin tekovaiheet. Ehkä siis jatkossakin luvassa videomateriaalia askarteluvinkeistä.

Ja kun päästiin jouluisissa puuhissa jouluruusuasetelman sekä karpalo-kinuskijuustokakun merkeissä viime postauksissa vauhtiin, niin antaa tämän tunnelman jatkua myös tänään. Luvassa siis tonttupuuhia!

Lue koko tarina “Tonttukranssi”

Puuhelmi kranssi

Kauniit suuret puuhelmet ovat saapuneet kauppoihin ja näitä piti päästä testaamaan heti. Ei ehkä kovin suuri yllätys, että ensimmäinen idea puuhelmien käyttämisestä liittyi kranssiin.

Kranssien askartelu on hauskaa, sillä välillä voi “hempeillä“, joskus taas koota kukkasadon kranssiin ja joskus metsän kauneus lumoaa.

Tällä kertaa syntyi yksinkertainen kranssi, jonka suunniteltu osoite vaihtui lennokkaasti teinin huoneeseen 🤭

Lue koko tarina “Puuhelmi kranssi”

Hempeä kranssi

Syksyiset päivät ovat olleet kauniita ja täynnä huikean kauniita värejä.

Tänään kuitenkin kaipasin hurjasti kesän hempeitä sävyjä ja päädyin askartelemaan ihanan hempeän vaaleanpunasävyisen kranssin. Tämä kranssi sopii loistavasti sisälle ja kaikki tähän kranssiin valitut kasvit kuivuvat kauniisti.

Lue koko tarina “Hempeä kranssi”

Syksyinen kranssi

Rauhallinen metsä tarjoaa mahdollisuuden ulkoilun lisäksi myös ainakin itselleni ideointiin – tietysti askarteluun sekä tarjolla olevista materiaaleista. Niin kävi kauniin auringon paisteessa tänäänkin!

Syksyisen metsän tunnelmaa järven rannassa
Lue koko tarina “Syksyinen kranssi”

Syksyinen kranssi

Syksyn värit tuovat kotiin taas jotain uutta ja paljon iloa. Itse yritän vielä kynsin ja hampain pitää kiinni kesästä ja sen ihanuudesta, mutta silti huomaan kotiin kantautuvan jo jotain syksyistä. Tällä viikolla olen monena päivänä havahtunut keltaisten lehtien leijailuun. Kesä on kääntymässä syksyyn ja on aika tuoda uusi vuoden aika myös kotiin. Kodin ovessa oleva väriläiskä olkoon ensimmäinen.

Lue koko tarina “Syksyinen kranssi”