Lumme tuikkukupit

Kuulun siihen porukkaan, jonka kotona palaa syksyisin todella usein kynttilät. Vaihtelua kynttilöiden polttamiseen saa tekemällä erilaisia ja vuoden aikoihin sopivia tuikkukuppeja ja siksi siksi kesän tunnelmaan sopivat tietysti kesäiset tuikkukupit.

Tuhansien järvien maassa kukkii kesäisin monta lumpeenkukkaa. Ne ovat kauniita ja soveltuvat mallina hyvin myös Fimo-askarteluun. Luonnossa, kun pitää silmät auki, syntyy aivan varmuudella aina ideoita myös askarteluun.

Lue koko tarina “Lumme tuikkukupit”

Mestaripiirros

Sinä päivänä, kun Luoja teki sinut – laulun sanat ovat takertuivat tiukaksi korvamadoksi jokin aika sitten. Anna Puun Mestaripiirroksen sanat ovat kauniit ja soveltuvat erinomaisesti vaikkapa tauluun tai korttiin. Kun sukuun tulee uusi pieni ihme, se saa kaikki ihastelemaan söpöjä varpaita, nuuskuttamaan suloista tuoksua sekä ihmettelemään uuden elämän alkua. Kummitätinä olin tietysti todella haltioissani tuosta pienestä ihmeestä 💕

Lue koko tarina “Mestaripiirros”

Ruususeppele

Mikä onkaan parempaa, kuin kesä ja kukkaset? No ei mikään. Kesällä on ihanaa nauttia tietysti luonnon upeista kukista ja tehdä vaikkapa kaunis asetelma pöytään. Toisaalta mikä onkaan parempaa, kuin pukeutua kukkaseppeleeseen ja nauttia ruusun tuoksusta.

Lue koko tarina “Ruususeppele”

Tee itse linnunpesä

Lintujen laulua odotetaan varmuudella jo keväästä, tai itse ainakin kuulun tähän porukkaan. Alkukesän huikea vehreys sekä valoisuus saavat luonnon sekä minutkin heräämään uudestaan eloon. Juuri nyt pienten linnun poikasten sirkutusta voi kuulla ihan takuuvarmasti.

Kotipihaan voi loihtia myös oman pesän ja tämä syntyy helposti ja nopeasti. Se ilahduttaa ympäri vuoden.

Lue koko tarina “Tee itse linnunpesä”

Pääsiäispupu

Pääsiäispupu kuuluu tietenkin pääsiäiseen, tuoden tullessaan makoisat pääsiäismunat. Pääsiäispupu on tietysti toivottu ja odotettu vieras ja mikä onkaan hauskempaa kuin pääsiäismunajahti keväisessä säässä.

Tämä pääsiäispupu ei tuonut tullessaan suklaamunia, vaan kauniin keväisen kukkatervehdyksen. Se sopi minulle vieläkin paremmin. Samalla tuli hyödynnettyä pihalle tippuneet koivun oksat ja kietaistua ne uuteen muotoon.

Ohje löytyy jutun lopusta myös videon muodossa.

Lue koko tarina “Pääsiäispupu”

Pääsiäisen koristeita

Työkaverillani on mielettömän suloisia tipuja kanalassaan ja tipujen elämää on ollut hauska seurata. Nämä askartelun tiput eivät ole kovin äänekkäitä, mutta tuovat kyllä pääsiäisen tunnelman takuuvarmasti. Ja samalla tipuset munakuorissaan toivat kyllä kotiin roimasti pääsiäisen tunnelmaa 🐣

Lue koko tarina “Pääsiäisen koristeita”

Keväinen helmililja-asetelma

Lumi ja pakkaset veivät keväisen tunnelman mukanaan. Myös tänään perjantaina tuiskutti ja tuuli kovaa heti aamusta, joten mitä muutakaan tarvittiin kuin kukkasia sekä jokin pieni keväinen asetelma. Miten kaunis helmililja onkaan kauniine kukkineen ❤️

Helmililjat tuovat kevään.
Lue koko tarina “Keväinen helmililja-asetelma”

Tee itse sängynpääty

Syksyllä ihastuin välittömästi kaupassa puisiin puuhelmiin, kun niitä näin. Ne tuntuivat heti omalta ja niistä sai askarreltua kauniita kransseja. Seuraavaksi näin some-kanavilla, kuinka puutikuista oli loihdittu vaikka mitä upeaa. Ja tsadaa seuraavaksi näin, kuinka puutikkuja saapui meillekin postin tuomana.

Lue koko tarina “Tee itse sängynpääty”

Kuumailmapallon kyydissä kohti unelmia!

Viimeisen vuoden aikana ei ole pakattu matkalaukkuja eikä lennähdetty matkoille – koska korona. Voi plääh, myönnän olevani aika “kypsä” koko aiheeseen. Monella alkaa jo turnausväsymys painaa, mutta onneksi on lupa haaveilla tulevista matkoista ja yhteisistä hetkistä jossain kaukana.

Lue koko tarina “Kuumailmapallon kyydissä kohti unelmia!”

Puuhelmikranssi hortensian kukinnolla

Ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, että kranssien askartelu on mun mielestä ihan superhauskaa. Ideoita on valtavasti ja aina tulee uusia tuulahduksia ❤️

Lue koko tarina “Puuhelmikranssi hortensian kukinnolla”