Dumle-mokkapalat

Perjantaina kahviteltiin töissä loman starttikahvit, samalla hoitui myös uuden reseptin testaus. Näille oman luokan tärkeille tyypeille, joita ovat ohjaaja sekä koulunkäynninavustaja, keittelee kahvit kera herkkujen mielellään, sillä ilman heitä opiskelijoiden yksilöllisiä polkuja tämän erkkaopen olisi mahdotonta toteuttaa – kiitos!

Ja idea tämän uuden reseptin loihtimiseen sai aikaan Voinkin siis tunnustaa, että olen huvittuneena seurannut, kuinka kotipihalla vieraileva orava piilottelee pitkin pihaa tammenterhoja sekä kastanjan siemeniä sinne tänne. Samalla olen tajunnut, että olen itse ihan samanlainen eli melkoinen jemmari ainakin karkkien ja suklaan osalta. Mutta hei, onhan niitä tärkeä piilotella pahan päivän varalle. Viikolla siis mieleeni palautui kesällä Ruotsin risteilyltä hankitut suklaat sekä erityisesti Dumle-suklaalevyt.

Näistä kesän hankinnoista piti päästä leipomaan jotain sekä kehittelemään uutta reseptiä. Mokkapalareseptin pohja on kuohkean paksu ja jää aavistuksen keskeltä pehmeäksi tehden lopputuloksesta täyteläisen. Joten olkaapa hyvä, tässä tulee melkoisen makoisa suklaa herkku. Mutta eikös se niin mennyt, että mieluummin överit kuin vajarit!

Dumle-mokkapalat

Mokkapalapohja:

  • 8 kananmunaa
  • 5 dl sokeria
  • 10 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 2 rkl leivinjauhetta
  • 2 rkl vaniljasokeria
  • 3 dl juoksevaa margariinia
  • 3 dl maitoa
  • 1 kpl Dumle-suklaalevyjä (á 200 g)

Kuorrute pursotuksia varten:

  • 500 g voita
  • 5 dl tomusokeria
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • ¾ dl vahvaa kahvia
  • 150 g sulatettua Dumle-suklaata
  • ( 2 rkl vaniljakreemijauhetta)

Koristeluun rouhittua Dumle-suklaata (levyn loppu, mikä jää kuorrutteesta) sekä erilaisia koristerakeita.

Valmistusohje:

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi kestäväksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon vuorotellen kuivia aineita siivilän läpi sekä maitoa ja juoksevaa margariinia. Sekoita nuolijalla nostellen tasaiseksi sekä varmista, ettei jauhoseos pääse painumaan kulhon pohjalle.

Kaada taikina leivinpaperin päälle ja levitä se tasaisesti uunipellille. Ripottele pinnalle pieniksi paloitellut Dumle-suklaan palaset, osa paloista voi jäädä myös hieman isommiksi.

Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 15 min.

Anna jäähtyä ennen kuorrutteen pursottamista.

Aloita kuorrutteen valmistaminen sulattamalla Dumle-suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa sitten huoneenlämpöinen voi vaahdoksi.

Siivilöi voin joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri sekä kaakaojauhe ja vaahdota seos vatkaimella tasaiseksi. Lisää seokseen koko ajan vatkaten jäähtynyt kahvi sekä sulatettu suklaa. Vaahdota vielä tasaiseksi ja tarvittaessa lisää joukkoon vaniljakreemijauhetta tukemaan pursotuksen kestävyyttä.

Pursota mokkapalapohjan pinnalle ruusukkeita sekä tähtikuvioita. Koristele lopuksi koristerakeilla sekä rouhitulla suklaalla.

Makoisan suklaisia hetkiä – joita tänään nautitaan myös tässä osoitteessa sateisten pihapuuhien jälkeen.