Helteillä on voinut matkata viettämään kotipihassakin etelänlomaa, mutta sen sijaan uunia ei ole tehnyt mieli lämmittää sisällä. Ja voi itku, kuinka mieleni onkaan tehnyt vuohenjuustopiirasta. Vihdoin on se hetki, joten maistuisiko vuohenjuustopiirakka?
Vuohenjuustopiirakka kätkee sisälleen yhteensopivia makuja ja vaikuttanee siltä, että rucola on tämän vuoden oma suosikkini. Rucolaa näyttää päätyvän moneen ruokaan ja reseptiin, mutta ei haittaa kun kasvimaalta tulee koko ajan lisää satoa. Myös tomaattisato alkaa punastella suloisesti.
Vuohenjuustopiirakka
Piirakkapohjan ohjeen valmistusvaiheineen löydät blogista.
Tämä piirakkapohja on mitä helpoin ja nopein, onnistuu aina ja siksi sitä onkin käytetty useassa suolaisessa piirakassa blogissa. Ja miten nopea se onkaan tehdä, myös ainekset löytyy aina.
Piirakan täytteet:
- 200 g vuohenjuustoa
- 2 dl rucolaa
- 2 dl kirsikkatomaatteja
- ripaus pippuriseosta
- 1 dl pippurikermaa
- 150 g juustoraastetta
Levitä piirakkapohjan päälle tasaisesti rucola sekä viipaloidut vuohenjuuston palaset. Sommittele väleihin puolitetut tomaatit.
Rouhi pinnalle hieman pippuriseosta ja kaada kerma tasaisesti piirakan pinnalle.
Ripottele viimeiseksi juustoraaste.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 25 – 30 minuuttia. Anna piirakan hetki vetäytyä ennen tarjoilua.
Maukkaita herkutteluhetkiä!