Syksyisin vaahteranlehdet ovat niin kauniita ja niistä voi askarrella monenlaista kotiin. Askartelun paras hetki on, kun lehdet ovat värjäytyneet todella kauniisti syksyn eri väreihin ja sävyihin.
Lue koko tarina “Vaahteranlehtikranssi”Kategoria: ASKARTELU
Askartelemalla sekä erilaisilla diy-projekteilla saadaan kaunista kotiin! Ja hei, kaiken ei todellakaan tarvitse olla vaikeaa tai tyhjentää koko lompakkoa. Osiossa paljon erilaisia vinkkejä eri vuodenaikoihin eli helppoja ja nopeita mutta myös niitä joiden valmistuminen saa aikaan ehdottomasti onnistumisen tunteita. Kurkista ja löydä omat ideasi sekä parasta ne omaan kotiin sopivaksi!
Tuikkukuppi betonista
Betoni askartelu on ihan yhtä koukuttavaa kuin moni muukin askartelu. Siinä käy usein itselleni ainakin niin, että sorrun pienimuotoiseen sarjatuotantoon. Kun ajattelee tekevänsä yhden, ihan vaan yhden jutun, seuraavaksi pihalla on kuivumassa vaikka mitä. Syksy onkin sopivaa aikaa tehdä betonitöitä ja syksyn kosteuden myötä työt kuivuvat maltillisesti. Tämä on hyvä töiden säilyvyyden kannalta. Vielä siis ehtii tehdä ainakin pari pientä tuikkukippoa…tai no, ehkä jotain muutakin. Betonituikut ovat hyvä vaihtoehto myös aloittelijalle. Ne ovat kauniita ja ne ilahduttavat myös lahjoina.
Lue koko tarina “Tuikkukuppi betonista”Kukkivataulu
Hortensia on aina kaunis. Se loistaa kesällä ja syksyllä. Se kuivuu näyttävästi ja se istuu, vaikka mekkoon. Ainakin taulussa.
Tee näin:
Etsi taululle sopivan kokoinen ja värinen kehys. Voit myös maalata kehyksen sopivan väriseksi. Kuvan taulu on maalattu Deco- askartelumaalilla.
Lue koko tarina “Kukkivataulu”Pöllö pullo
Kyllä, näin se varmasti on, että meidän makuuhuoneessa asustaa kaksi pöllöä. Heidän kunniaksi ja iloksi askartelin makuuhuoneeseen syksyn pimeneviin iltoihin pullovalon.
Pullovalot ja kauniit pullot ihastuttavat pimenevinä iltoina. Pullojen somistamiseen löytyy varmasti oma kuva tai idea, mutta mikäli koet pöllöilyn sopivan teillekin, niin alle koottu ohjeet tekemiseen.
Lue koko tarina “Pöllö pullo”Syksyinen kranssi
Syksyn värit tuovat kotiin taas jotain uutta ja paljon iloa. Itse yritän vielä kynsin ja hampain pitää kiinni kesästä ja sen ihanuudesta, mutta silti huomaan kotiin kantautuvan jo jotain syksyistä. Tällä viikolla olen monena päivänä havahtunut keltaisten lehtien leijailuun. Kesä on kääntymässä syksyyn ja on aika tuoda uusi vuoden aika myös kotiin. Kodin ovessa oleva väriläiskä olkoon ensimmäinen.
Lue koko tarina “Syksyinen kranssi”Pajukranssi
Ensimmäiset keltaiset lehdet ovat tipahdelleet jo pihamaalle. Pian onkin edessä aika, jolloin on hyvä kerätä pajuja askarteluja varten. Ennakointi ja suunnittelu antavat käsityksen siitä, kuinka paljon pajuja on hyvä hankkia pajutöitä varten. Mieti mitä kaikkea aiot pajuista askarrella ja nauti lähestyvän syksyn kauneudesta & luonnosta.
Muista myös, että ennakoinnissa on hyvä ottaa vielä varman päälle, joskus nimittäin mopo saattaa lähteä niin sanotusti käsistä…
Lue koko tarina “Pajukranssi”Kortti neulojalle
Korttien askartelu on hauskaa puuhaa. Kortteihin voi ideoida mitä vaan ja kun muistaa henkilön kenelle kortti on menossa, syntyy monenlaisia ajatuksia henkilön harrastusten, työn tai vapaa-ajan viettämisen myötä. Mitä enemmän kortti kertoo jotain sen saajasta, sen varmemmin se ilahduttaa saajaa.
Lue koko tarina “Kortti neulojalle”Villiviinikranssi
Taipuisa villiviini
Tänä vuonna minulle sattui onnenkantamoinen villiviinin suhteen. Oikeastaan se oli kyllä ihan puhdas vahinko, että lopputulos oli jotain muuta kuin tavoite alussa. Olin nimittäin ihaillut aina kiemuraisia villiviinin oksia ja toivonut saavani niistä itselleni ajattoman ovikranssin. Tänä vuonna sellaisen onnistuin hankkimaan, joskin muutaman mutkan kautta…
Lue koko tarina “Villiviinikranssi”Kynttiläsomiste
Voiko kukaan vastustaa kauniita kynttilöitä sekä niiden luomaa tunnelmaa? Kynttilät näyttävät vieläkin paremmilta, jos helmet tuikkivat niiden ympärillä. Helmisomisteita on helppo valmistaa itse ja mahdollisuuksia värien, koon ja materiaalin suhteen on paljon. Kynttiläsomiste sopii myös lahjaksi tai vaikkapa lahjaksi. Alle koottu ohje, kuinka se valmistuu helposti.
Lue koko tarina “Kynttiläsomiste”